Kansainvälisen politiikan yhdistys

Monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuuden 50 eri sävyä

Mainokset

Suomalainen keskustelu turvapaikanhakijoista ja siirtolaisuudesta laajemmin on ollut lähinnä huutelua vastakkaisten näkökantojen välillä. Jopa siinä määrin, että itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehti peräänkuuluttaa ”tolkun ihmisten” perään. Asian mustavalkoisuus ja paikalleen jämähtänyt suvakki-rasisti-keskustelu jäi häiritsemään minua siinä määrin, että päätin syventyä aiheeseen pro gradu -tutkielmassani. Muutamien sattumien ja tutkimusaiheen tarkemman rajauksen myötä päätin tarkastella aihetta määrällisen tutkimuksen voimin, ja selvitin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ehdolla olleiden asenteita maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen vaalikonevastausten perusteella. Tässä blogikirjoituksessa jäsennän aihetta pro graduni pohjalta. Linkki englanninkieliseen tutkielmaan löytyy tekstin lopusta.

Suomessa maahanmuuttoon liittyviä asenteita on tutkittu verrattain vähän, joten hyppäsin avoimena kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden kimppuun. Asenteiden taustalla on aina ihmisen oma arvomaailma, joka lujittuu noin kahdenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Tämän vuoksi voidaan nähdä, että asenteet esimerkiksi turvapaikanhakijoita kohtaan kertovat laajemminkin ihmisen arvomaailmasta.

Arvotutkimus on osoittanut, että vastoin yleisiä luuloja ihmisten perusarvot eivät juurikaan vaihtele globaalilla tasolla. Arvot ovat myös toisiaan poissulkevia. Poissulkevuus tarkoittaa sitä, että perusarvot voidaan ikään kuin nähdä kehän ympärillä, jossa vastakkaiset arvot ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa, kuten Jing ja Jang kiinalaisessa filosofiassa. Tämä selittänee sitä, miksi ihmisten asenteet voivat olla niin vastakkaisesti latautuneita. Toiset kokevat kaikkein tärkeimpänä oman ja läheistensä turvallisuuden ja perinteiden säilyttämisen, kun toisten vaakakupissa taas painaa voimakkaasti globaalin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoittelu ja avoimempi suhtautuminen uusiin kulttuureihin – jopa oman turvallisuuden uhalla.

Asenteet maahanmuuttoon ovat sidoksissa yksilön arvomaailmaan. Kansainvälisessä tutkimuksessa puhutaankin multikulturalismista (eng. multiculturalism). Multikulturalismi on ideologia, joka sisältää kaikki ne poliittiset toimet ja tavoitteet, joilla pyritään monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Sosiologiassa se on myös rinnakkainen käsite etenkin etniselle monikulttuurisuudelle. Suomen kielessä multiculturalism-termi käännetään usein monikulttuurisuudeksi, mutta on tärkeää ymmärtää termin laajempi käsite (vrt. multiculturalism ja cultural diversity/ pluralism). Omassa tutkielmassani lähdin liikkeelle filosofis-poliittisesta lähtökohdasta, josta liikuin aihetta jäsentäen kohti yksilökeskeisempää, sosiologista käsitettä. Asenteet turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttoon voidaan nähdä osana yksilön suhtautumista multikulturalismiin eli monikulttuurisuuden edistämiseen.

Länsimaiden ulkopolitiikka ja humanitaarinen toiminta edustavat kokonaisuudessaan jossain määrin multikulturalistista politiikkaa. Selkeimmät esimerkit ovat Ruotsi ja Iso-Britannia, joissa on määrätietoisesti ajettu multikulturalistista politiikkaa. Siis politiikkaa, jossa vastoin kuin kulttuurien sulatusuunissa Yhdysvalloissa, pyritään rakentamaan yhteiskuntaa, jossa kulttuurit elävät ja voivat hyvin rinta rinnan. Tämä kulttuurien mosaiikki voi joillekin näyttäytyä uhkana perinteille, mutta pohjimmiltaan kyse on politiikasta, jolla pyritään luomaan kaikille kansalaisille yhtäläiset oikeudet toteuttaa itseään. Monikulturalismin juuret ovat Yhdysvaltojen latino- ja homovähemmistöjen pyrkimyksissä ajaa itselleen inhimillisempää politiikkaa. Multikulturalismin keskeisimpiä tavoitteita onkin taistella enemmistön tyranniaa vastaan, sekä luoda kansallisvaltioita, joissa eri kulttuurien yhteiselo rinnakkain on luontevaa ja toisiaan sekä demokratiaa vahvistavaa.

Tutkimusaineistonani oli Yleisradion (YLE) ja Helsingin Sanomien (HS) vaalikoneet. Aluksi tutkin klusterianalyysin avulla, muodostuuko ehdokkaiden vastauksista selkeitä ryhmiä, vai ovatko vastaukset jakaantuneet tasaisesti. Tulokset osoittivat molempien aineistojen kohdalla,  että kansanedustajaehdokkaiden asenteet ovat selkeästi jakautuneet kahteen leiriin: monikulttuurisuuden kannattajiin ja sen vastustajiin. Toisessa vaiheessa tarkastelin logistisen regressioanalyysin avulla niitä muuttujia, jotka selittävät tätä edellä mainittua ryhmittymistä. Tulokset tukivat aikaisempaa tutkimusta siitä, että henkilön sukupuoli, asuinseutu (maaseutu-kaupunki), ja poliittinen vakaumus vaikuttavat ehdokkaan monikulttuurisiin asenteisiin. Liberaalit asenteet korostuivat merkittävästi naisten ja kaupunkilaisten kohdalla, sekä Vihreiden ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kannattajien keskuudessa.

Tapaustutkimukseni tulokset noudattivat systemaattisesti aikaisempien tutkimusten tuloksia. Kaupunkilaisten verrattain suotuisampia asenteita on perusteltu ns. kontaktiteorialla: Kaupungeissa ihmiset ovat tottuneet kohtaamaan erilaisuutta, mikä nostaa toleranssia suvaita erilaisuutta. Asuinseudun ja sukupuolen ohella iän ja sosioekonomisen aseman, eritoten koulutuksen, on todettu vaikuttavan asenteisiin. Kaikkein varauksellisimmin maahanmuuttoon suhtautuu tutkimusten valossa matalasti koulutettu, matalapalkka-aloilla työskentelevä miesväestö. Tätä on selitetty ns. konfliktiteorialla, jonka mukaan kasvava kilpailu resursseista (esimerkiksi työpaikoista) lisää jännitteitä ryhmien välillä. Tutkielma antaa tukea aikaisemmille tutkimuksille, ja osoittaa, että puhe tolkun ihmisistä on ainakin osittain vääristynyt. Gaussin käyrän mukaisesti ihmisten monikultturistiset asenteet eivät ole täysin mustavalkoisia, vaan enemmistön asenteet ovat suhteelliset neutraalit. Siitä huolimatta, ei ole olemassa tolkun ihmisten omaa ryhmää, vaan jokainen meistä on vähemmän tai enemmän suvakki tai ”maahanmuuttokriittinen”. Tästä juontaa myös tutkielmani nimi: ”Fifty Shades of Tolerance”. On myös tärkeä muistaa, että vaikka tieteen kannalta erilainen tyypittely voi olla hedelmällistä, tosielämässä kenenkään lompakon paksuus tai tutkintojen määrä eivät kerro ihmisen arvomaailmasta.

Lopuksi haluan vielä jakaa ajatuksiani monikulttuurisuudesta itsestään. Sosiologinen tutkimus on osoittanut, että aidosti monikulttuurinen yhteiskunta voimistaa kansallisvaltiota, parantaa ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään, ja syventää demokratiaa. Poliittisten työkalujen lisäksi tähän päästään vain kansalaisten aidolla halulla. Loppujen lopuksi multikulturalismi on vain yksi tapa suhtautua kiihtyvään globalisaatioon. Se ei ole oikotie onneen, ja myös siihen liittyy riskejä. Suurimpana näistä voidaan pitää riskiä integraatiohaluttomuudesta, joiden ongelmia emme välttämättä näe per se. Integroituminen uuteen kotimaahan ei ole vain tulijoiden halusta kiinni, vaan yhteiskunnan vallitsevat rakenteet voivat olla esteenä. Esimerkiksi Suomessa kristinuskon vahva, usein näkymätön rooli ei anna tilaa muslimeille toteuttaa omia perinteitään. Liian tiukat kielitaitovaatimukset, sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukut ja tulijoiden kohtaama puhdas rasismi heikentävät mahdollisuuksia kasvaa suomalaiseksi. Myös länsimainen ”moralisointi” voi heikentää osallistumiskykyä yhteiskunnan toimintaan. Esimerkiksi joidenkin feministien ylläpitämä ”valitse kulttuurisi tai ihmisoikeutesi”-asenne ei edesauta esimerkiksi musliminaisten integroitumista.

Hyvinvoivalle Euroopalle kaikkein keskeisin tavoite on maahantulijoiden onnistunut sopeutuminen joukkoomme. Onnistunut sopeutuminen vaatii aitoa halua kaikilta osapuolilta ja yhteiskuntaa, jossa kaikki yksilöt ovat aidosti samanarvoisia.

Topias Tamminen (teksti & kuva)
Kirjoittaja on FAIA:n hallituksen jäsen

Lisää lukemista aiheesta ja lähdeluettelo pro gradu –tutkielmassani:
http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20170564/urn_nbn_fi_uef-20170564.pdf

 

Mainokset