Turkin on palattava todellisuuteen

EU päättää pian, jatkaako se Turkin kanssa neuvotteluja EU-jäsenyydestä. Haluammeko todella Unioniin uuden Unkarin tai Puolan? Suomi tahtoo jatkaa neuvotteluja, jotka eivät johda mihinkään.

Aseistautuneet sotilaat valvovat kauppakeskuksen sisäänkäyntiä. Toisella puolen kaupunkia varoitetaan terrori-iskun vaarasta, eikä kukaan uskalla puhua sanaakaan sisäpolitiikasta tai maan tilasta. Tervetuloa Istanbuliin, jossa osallistuin muutama kuukausi sitten nuorten rauhantekijöiden työpajaan. Paikalla olleet nuoret tulivat eri puolilta Lähi-itää ja Eurooppaa: Libanonista, Israelista, Irakista ja Balkaneilta.

Ensimmäisenä työpajapäivänä paikallisen yliopiston vararehtori kertoo toimivan demokratian ja avoimen hallinnon olevan elinehtoja maan taloudelliselle menestykselle. Luen puheen olevan kommentti myös Turkin tilanteelle. Puheessa ei mainita yhdenkään valtion nimeä. Pari päivää matkan jälkeen Turkki julistaa pidättäneensä ihmisoikeuskoulutukseen osallistuneita aktivisteja. Mukana joukossa on Saksan kansalainen ja Turkin Amnesty International -osaston johtaja. Syytteenä on terrorististen tekojen toteuttaminen terroristijärjestön nimissä, kuulumatta terroristijärjestöön. Todellisuudessa syy on poliittinen. Mieleeni hiipii väistämättä ajatus, että pidätettyjen joukossa olisi hyvin voinut olla meille puhunut vararehtori.

Kansanedustaja Matti Vanhanen on useaan otteeseen tivannut EU-Turkki-pakolaissopimuksen arvostelijoilta, mikä heidän mielestään olisi parempi vaihtoehto nykymenolle. Suomi on ulkoministeri Timo Soinin johdolla asettunut tukemaan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden jatkamista. Mutta millainen hakijamaa Turkki on?

Turkki on osa Eurooppaa ja yhteistä kulttuurihistoriaamme. Kahdeksankymmenen miljoonan asukkaan maahan mahtuu kaikkea. Lähes koko 2000-luvun Turkista puhuttiin porttina Lähi-idän ja Euroopan välillä. Vahva talous, sekulaarinen hallinto ja maltillinen Islam tekivät Turkista kiinnostavan kumppanin EU:lle. Näistä puheista on hiljalleen luovuttu sitä mukaa kun Turkki on tietoisesti hakeutunut yhä kauemmas EU-jäsenmaista.

Turkin viime vuotisen vallankaappausyrityksen jälkeen maan ärsyyntyneet kommentit EU-maita ja Yhdysvaltoja kohtaan saattoi ymmärtää yrityksen jättämän trauman valossa. Vaikka vallankaappausyritys tuomittiin, Turkin mukaan maat eivät osoittaneet tarpeeksi sympatiaa. Saattoi turkkilaisilla käydä mielessä  sellainenkin ajatus, että monille demokratian puolustajiksi tunnustautuville valtioille sotilasvallankaappaus kävisi kyllä päinsä, jos samalla päästäisiin eroon itsevaltaisesta Erdoganista.

Kaappausyrityksen jälkeiset maan sisäiset sortotoimet ovat ylittäneet kaikki rajat. Turkki on tällä hetkellä maa, jossa vääränlaisen t-paidan käytöstä joutuu vankilaan. Sadat tuhannet ihmiset odottavat vuoroaan päästä oikeuden eteen vastaamaan terrorismisyytöksiin. Ruotsi ja Saksa ovat jättäneet valituksen Turkin tavasta käyttää Interpolia poliittisten pidätysten välineenä ulkomailla. Lisäksi turkkilaisten toimittajien pidätykset, kansalaisjärjestöjen alasajo, ja kurdien HDP-puolueen johdon pidätykset ovat maalanneet karua kuvaa Turkin suunnasta.

Sisäisen sorron lisäksi Turkin viime aikojen ulkopolitiikkaa voisi kevyimmillään kuvata sekavaksi ja pahimmillaan itsetuhoisaksi. Maa on tehtaillut mustia listoja EU-yrityksistä, häirinnyt Saksan vaaleja ja pidättänyt ulkomaan kansalaisia – mukaan lukien EU-kansalaisia – tekaistuilla terrorismisyytöksillä. Yhdysvaltainvierailulla Turkin presidentti Erdogan seurasi vierestä henkivartijoidensa hyökätessä rauhallisten mielenosoittajien kimppuun. Viimeistään tämä diplomaattisen aseman räikeä hyväksikäyttö osoitti millaisen välinpitämättömyyden ja öykkäröinnin tason Turkin hallinto on saavuttanut. Sekava linja on näkynyt myös Syyriassa, jossa aseita epäillään virtaavan myös islamistikapinallisille.

Viime vuonna julkistetussa keskustelukirjassa presidentti Ahtisaari pohti demokratian rappiota EU:ssa toteamalla, että Unionin jäseneksi on otettu arvokysymyksissä ”täysin lapsenkengissä olevia valtioita” ja samalla ”olemme antaneet mahdollisuuden diktatuureille.” Ahtisaari olisi valmis heittämään sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kaventavat Puolan ja Unkarin ulos koko Unionista.

Haluammeko Unioniin uuden Unkarin tai Puolan? Se tuskin olisi kenenkään edun mukaista. Ulkoministeri Soini on perustellut Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen jatkamista sillä, että dialogia kannattaa aina käydä. Tämä on totta, mutta EU-jäsenyysneuvottelut eivät ole keskustelukerho vaan tapa edetä Unionin jäseneksi. Niin kauan kuin Turkin nykyhallinto jatkaa kaoottisella ja itsevaltaisella linjallaan on mahdotonta ajatella Turkkia EU:n jäsenvaltiona.

Unionin on puolustettavia omia etujaan, arvojaan ja kansalaisiaan. Turkin on tehtävä paluu todellisuuteen. Ennen kuin Turkki ratkaisee sisäisen kriisinsä ja lakkaa häiriköimästä EU-kansalaisia on kaikki puhe Turkin EU-jäsenyydestä turhaa haihattelua. Suomi uhkaa jäädä keskustelussa aidan väärälle puolelle.

Joel Linnainmäki
FAIA:n hallituksen puheenjohtaja ja kansainvälisen politiikan opiskelija

Aloituskuva: Eva Grey on Unsplash

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s