Sunzi ja hybridisodankäynnin taito

Sodankäynnin taito on seuraavaa.
Kaikkein tärkeintä on pyrkiä valloittamaan vihollisen valtio vahingoittumattomana. On vasta toissijaisen tärkeää tuhota vihollisen valtio.
Erinomaisinta ei siis ole sata taistelua ja sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.
Siksi tärkeintä on hyökätä suunnitelmaa vastaan, seuraavaksi tärkeintä on hyökätä liittoumia vastaan ja vasta sitten sotilaita vastaan. Huonoin vaihtoehto on hyökätä linnoitettuihin kaupunkeihin.

(Sunzi, Sodankäynnin taito s. 72-73, 2017 Gaudeamus Oy, Helsinki suom. Matti Nojonen)

Mitä on hybridisodankäynti – vai onko sitä?

Vuodesta 2014 lähtien länsimaista turvallisuuspoliittista keskustelua on hallinnut keskustelu Venäjän toteuttamista sotatoimista Ukrainassa ja mahdollisuudet vastaavien toimien kohdistamisesta muihin Euroopan valtioihin. Ukrainan sodan seurauksena on pyritty luomaan käsitteistöä Venäjän toteuttamien sotatoimien luonteen ymmärtämiseksi. Venäjän toimet Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa ovat näyttäytyneet uudenlaisena hybridisodankäyntinä, jolle ei näytä olevan vastakeinoja länsimaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen ajattelun piirissä. NATO:ssa käydyn keskustelun perusteella ei olla päästy yleisesti hyväksyttyyn määritelmään hybridisodankäynnin käsitteen merkityksestä. Siitä huolimatta käsite on päätynyt hallitsemaan turvallisuuspoliittista keskustelua. 

NATO’s response to Hybrid threats -raportti tarjoaa yhden selityksen hybridisodankäynnin käsitteelle, jonka vapaa suomennos on:

Hybridisodankäynti käyttää kaikkia käytettävissä olevia tavanomaisia ja epätavanomaisia keinoja ja pyrkii taistelukentän fyysisen ja psykologisen ulottuvuuden hallintaan. Hybridisodankäynti hyödyntää informaatiosodankäynnin keinoja ja median hallintaa sekä pyrkii minimoimaan omaan toimintaan kohdistuvia riskejä. Hybridisodankäynti saattaa sisältää tavanomaisen sotilaallisen voiman käyttöä vastustajan tahdon murtamiseksi tai pyrkiä rikkomaan kansalaisten luottamuksen laillista hallintoa ja viranomaisia kohtaan.

Useissa lähteissä hybridisodankäynnin opin alkuperäiseksi isäksi on esitetty Venäjän yleisesikunnan päällikköä, kenraali Valeri Gerasimovia, joka talvella 2013 esitteli Venäjällä sodankäynnin tapojen muutoksia. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen raportin mukaan Gerasimovin teesejä olivat muun muassa seuraavat:

1. Ei-sotilaallisten keinojen käyttö poliittisten ja strategisten päämäärien tavoittelussa on monissa tapauksissa ohittanut tehokkuudeltaan konventionaalisen asevoiman käytön.

2. Kamppailussa käytetään poliittisia, taloudellisia, informaatiota hyödyntäviä, humanitäärisiä ja muita ei-sotilaallisia keinoja, joissa hyödynnetään myös väestön protestipotentiaalia.

3. Tavoitteet saavutetaan käyttämällä luonteeltaan salaisia sotilasoperaatioita, mm. informaatiokamppailua ja erikoisoperaatioita.

Puolustusvoimien  tutkimuslaitoksen raportti kuitenkin näkee Gerasimovin teesit havaintoina länsimaiden toiminnasta viime vuosikymmeniltä, sen sijaan että kyseessä olisi uusi hybridisodankäynnin doktriini. Gerasimovin nostaminen jalustalle sekä hybridisodankäynnin käsitteen väitetään monimutkaistavan tarpeettomasti länsimaista sotatieteellistä keskustelua.

Krimin niemimaan valtauksessa ei sinällään nähty mitään uutta, kertoo ruotsalaisen tutkimuslaitoksen FOI:n raportti. Venäjän menestystä siivittivät selkeästi rajattu maantieteellinen alue, alueen suuri venäläisväestö ja Krimillä valmiiksi sijainneet sotilastukikohdat, joihin sijoitettuja joukkoja käytettiin niemimaan valtaamisen ensimmäisessä vaiheessa. Nostan esille merkittävänä tekijänä myös Ukrainan hallinnon väliaikaisen lamaantumisen poliittisen kriisin seurauksena. Venäjän käyttämät keinot, kuten kumouksellisen toiminnan lietsominen, informaatiosodankäynti, konventionaalisen hyökkäyksen uhka, erikoisjoukkojen käyttö ja tiedustelupalveluiden henkilöstön käyttö osana puolisotilaallisia tai poliittisia organisaatioita eivät ole uusia.

Sunzi ja hybridisodankäynnin taito

Kaikkein tärkeintä on pyrkiä valloittamaan vihollisen valtio vahingoittumattomana. Onvasta toissijaisen tärkeää tuhota vihollisen valtio.

25323686_10154793980656735_1140665952_n

Sunzi on kiinalainen sotateoreetikko ja strategi, jonka uskotaan kirjoittaneen sotataidon klassikkoteoksen Sodankäynnin taito noin 300-500 eaa. Sunzin esittelemillä sotataidon periaatteilla on hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä hybridisodankäynnin ympärillä käytävän keskustelun kanssa. Sunzi korostaa muiden kuin sotilaallisten keinojen käyttämistä, kun tavoitellaan hallinnon määrittelemiä poliittisia päämääriä ja pyritään 

pakottamaan valtioita toimimaan oman tahdon mukaisesti. Ei-sotilaallisten keinojen käytöllä minimoidaan omaan toimintaan kohdistuvia riskejä – aivan kuten aiemmin kuvaillussa hybridisodankäynnissä. Vastustajan tahdon murtaminen asevoimien käytöllä on nähtävä vasta viimeisenä vaihtoehtona, sillä ei ole kustannustehokasta antautua omia voimia kuluttavaan avoimeen sotaan. Vastustaja pyritään pakottamaan toimimaan oman tahdon mukaisesti ensisijaisesti poliittisten, taloudellisten ja informaatiosodankäynnin keinoin, joiden rinnalla voidaan käyttää uhkaa laajamittaisesta asevoimien käytöstä. Kun vältetään sitoutumista avoimeen tuhoamissodankäyntiin, omaa strategiaa voidaan muuttaa joustavasti vastaamaan erilaisiin tilanteisiin ja vastustajan toimenpiteisiin.

Erinomaisinta ei siis ole sata taistelua ja sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.

Siksi tärkeintä on hyökätä suunnitelmaa vastaan, seuraavaksi tärkeintä on hyökätä liittoumia vastaan ja vasta sitten sotilaita vastaan. Huonoin vaihtoehto on hyökätä linnoitettuihin kaupunkeihin.

Vihollisen kukistaminen taistelutta on vihollisen pakottamista näkemään vastarinnan tekeminen epäedullisena vaihtoehtona, mikä saa vastustajan toimimaan hyökkääjän tahdon mukaisesti. Sunzin mukaan tämä tavoite voidaan saavuttaa hyökkäämällä suunnitelmia, liittoumia tai sotilaita vastaan.

Suunnitelmia vastaan hyökkääminen voidaan ymmärtää aktiivisen vastahyökkäyksen strategiana, jolla pakotetaan vastustaja reagoivaan tilaan. Vastustajan mahdollisuuksia suunnitelmansa toteuttamiseen heikennetään rikkomalla vastustajan sisäistä koheesiota tai taloudellisia edellytyksiä. Tämä edellyttää vastustajan yhteiskunnan syvällistä tuntemusta sekä heikkouksien ja valmiiden ristiriitojen hyödyntämistä. Sisäisen epävakauden luomisella pyritään ohjaamaan valtionjohdon huomio pois alkuperäisten päämääriensä tavoittelusta ja pakottaa se luopumaan toiminnastaan. Vaikuttamisen päämääränä ei ole fyysisen tilan tai informaatiotilan kontrollointi, vaan sen tekeminen mahdollisimman vaikeasti ymmärrettäväksi ja sekavaksi vastustajalle. Valtiota voidaan horjuttaa hybridisodankäynnin määritelmän kuvailemin keinoin ja pakottaa se muuttamaan toimintaansa. Nykypäivän epäsuoria keinoja vastustajan suunnitelmaa vastaan hyökkäämiseksi voivat esimerkiksi olla  informaatio-operaatiot, talouspakotteet, kyberoperaatiot, kumouksellisten toimijoiden tukeminen sekä sotilaallisen pelotteen käyttö edellisten keinojen rinnalla.

Sunzi esittää toisena vaihtoehtona hyökkäämistä liittoumia vastaan, mikä tarkoittaa vastustajan liittolaissuhteiden heikentämistä ja hajottamista. NATO:ssa nähdään, että Venäjä pyrkii heikentämään EU:n ja NATO:n kykyä yhteisen rintaman muodostamiseen turvallisuuden, talouden tai politiikan osa-alueilla, joka pienentää EU:n ja Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa.  Keinoja liittouman heikentämiseksi voivat olla pienempiin jäsenmaihin vaikuttaminen kepin ja porkkanan avulla. Yhden naapurivaltion kohdalla voidaan korostaa hyviä naapuruussuhteita ja tarjota suuren mittakaavan infrastruktuuri- tai energiaprojekteja yhdessä toteutettavaksi, kun taas toisen valtion tärkeitä teollisuudenaloja vastaan voidaan suunnata erilaisin verukkein luotuja tuontikieltoja tai pakotteita. Yksittäisten valtioiden ulkopoliittista linjaa voidaan ohjata irrottautumaan liittoumaa tukevasta politiikasta esimerkiksi vaihtoehtoisten poliittisten liikkeiden rahoittamisella.

Sotilaita vastaan hyökkääminen on avointa sotaa ja vastustajan tahdon nujertamista, jossa vastustaja pakotetaan noudattamaan hyökkääjän tahtoa. Sodankäynnillä pyritään saavuttamaan poliittiset päämäärät, joita ei kyetä saavuttamaan muilla keinoin. Linnoituksia vastaan hyökkääminen ei ole nykypäivänä relevanttia, mutta sen vastineeksi voidaan katsoa voimia säästelemättä tehty avoin ja laajamittainen hyökkäys puolustusvalmista ja hyvin varusteltua vastustajaa vastaan. Tämä on vähiten kustannustehokas vaihtoehto, jolla on potentiaalisesti valtavat poliittiset seuraukset.

Venäjä ei ole toiminnallaan mullistanut sodankäyntiä, vaan toiminut taitavasti noudattaen sotataidon periaatteita Sunzin viitoittamalla tiellä. Venäjä on käyttänyt sotilaallista voimaa säästeliäästi ja ainoastaan silloin kun se on edullista. Venäjä on ollut myös valmis muuttamaan strategiaansa toimintaympäristön muutosten myötä. Poliittisten päämäärien tavoittelussa ja muiden valtioiden pakottamisessa sotilaalliset ja ei-sotilaalliset keinot ovat erottamattomia toisistaan ja yhtä vanhoja kuin sodankäynti itsessään.  Nykyään sosiaalisen median ja internetin propagandapotentiaali on kasvanut ja kyberoperaatiot tulleet mahdolliseksi tietoyhteiskuntien kehittymisen myötä. Muiden kuin sotilaallisten keinojen käytön merkitys on kasvanut osuuttaan, mutta sodankäynnin periaatteet ovat säilyneet muuttumattomina. Hybridisodankäynti on sodankäyntiä.

 

Kirjoittaja on sotatieteiden kandidaatti Maanpuolustuskorkeakoulusta. Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s