Valtavan kokoinen mustavalkoinen kuva nimettömästä lapsesta on asetettu keskelle pakistanilaista peltopalstaa. Kuvassa on lapsi, joka kuoli perheineen Yhdysvaltojen Pakistaniin toteuttamassa lennokki-iskussa syksyllä 2013.

Kauko-ohjattavien lennokkien operoijat kutsuvat kuolleesta ihmisestä, osumasta, jäänyttä jälkeä ”ötökän roiskeeksi” eli pieneksi verijäljeksi, jonka kaikki tietävät esimerkiksi hyttysen elävältä läimäisemisestä pöydän pinnalle jäävän. Pakistanilaisen taidekollektiivin tarkoituksena on muistuttaa kauko-ohjattavien tappavien lennokkien ohjaajia, etteivät kohteet ole osumia tai hyönteisiä vaan todellakin ihmisiä. Maan pinnalta tuijottavat ihmissilmät hätkähdyttävät lennokkiohjaajan hetkeksi ja voivat tehdä hänet jopa kyvyttömäksi aseen operoimiseen.

TOPSHOTS-PAKISTAN-FRANCE-UNREST-DRONES-ART
Kuva: http://time.com/3808682/pakistan-giant-photo-drone/ HO-AFP/Getty Images

Dronet eli miehittämättömät ilma-alukset ovat kauko-ohjattuja kasvottomia tappajia. Yhdysvallat kokeili tämän kaltaista teknologiaa ensimmäisen kerran jo ensimmäisen maailmansodan aikaan. 2010-luvulle tultaessa sotilastiedusteluun ja ”taistelutehtäviin” käytettävät kauko-ohjattavat tai jopa itsestään ohjautuvat lennokit ovat tulleet yhä yleisemmiksi kameroiden koon pienentyessä. Kehittyneimmissä droneissa käytetään autonomista kuvaussysteemiä, joka voi tuottaa reaaliaikaista videota jopa kymmenen ruudun sekuntinopeudella. Sen sanotaan olevan riittävän tehokas ihmisten ja vaikkapa ajoneuvojen jäljittämiseen jopa yli kuuden kilometrin korkeudelta yli sadan kuudenkymmenen neliökilometrin alueella.

Satoja ihmisiä on kuollut Pakistaniin tehdyissä lennokki-iskuissa. Yksi tuhoisimmista iskuista tapahtui vuonna 2011, kun neljäkymmentä ihmistä kuoli mitenkään sotilaalliseen tai terroristiseen uhkaan liittymättömässä kokoontumisessa. Ei ole ihme, että dronejen läsnäolon on sanottu muuttaneen mielenmaisemaa Lähi-idän alueilla, joilla Yhdysvallat operoivat, kun jopa yöaikaan tarkkaa kuvaa lähettävä silmä tarkkailee taivaalla mahdollisia neutraloitavia objekteja.

160219-F-ME609-001
Kuva: http://www.afcent.af.mil/Units/379th-Air-Expeditionary-Wing/Photos/igphoto/2001472117/

Kauko-ohjattavien lennokkien käyttöä tulisi ohjata kolmen D:n sääntö: dull, dirty and dangerous. Tällä tavanomaisesti tarkoitetaan pitkäkestoisia, tylsistyttäviä monien päivien pituisia operaatioita, kemiallisten aseiden torjuntaan liittyviä tehtäviä ja operaatioita, jotka olisivat vain liian vaarallisia ihmisen itsensä toteutettavaksi. Kolmen D:n sääntöön voi myös lukea kuuluvaksi kasvokkain lähietäisyydeltä tapahtuvan vihollisen neutraloimisen, sillä mikä olisikaan ikävystyttävämpää, likaisempaa ja moraalisesti vaarallisempaa kuin tappaminen. On helpompaa siirtää tämä tehtävä kasvottomalle ilma-alukselle, joka kykenee hallitsemaan kuoleman tarkasti, varmasti ja nopeasti.

Filosofi Emmanuel Levinas’n ajattelussa kasvot luovat etiikan perustan. Levinas’n mukaan puhumme aina jollekulle vastaten ja toisen kasvot luovat vastuun toisen tunnistamisesta. Kasvokkain oleminen luo vastuun toisesta ja hänen tarpeistaan. Kasvokkain oleminen myös tekee tappamisen eettisesti mahdottomaksi, kun toisen kasvojen paljas puolustautumattomuus luo eettisen vastuksen näiden kasvojen puhuessa suoraan minulle.

Teknologinen kehitys on monilla tavoin vähentänyt kasvokkaista kanssakäymistä, niin hyvässä kuin pahassa. Kasvokkainen kohtaaminen vähentyy sodankäynnissä kauko-ohjattavien miehittämättömien ilma-alusten laajamittaisen käyttöönoton myötä ja täten sodankäynnin eettiset ongelmat häivytetään. Kohteet pystytään neutraloimaan tarkasti, varmuudella ja nopeasti ilman, että kukaan kohtaa kohdetta kasvokkain. Tähän hirvittävään eettiseen välinpitämättömyyteen ja siitä seuraavaan alituiseen kuolemanvaaraan dronejen kohteena olevat ihmiset voivat käyttää ainoana ratkaisunaan katoamista alati valvovilta kauko-ohjatuilta silmiltä.

Mutta, miten kadota? Taiteilija Hito Steyerl antaa ehdotuksen näkyvyyttä käsittelevässä videoteoksessaan How Not to be Seen: A Fucking Didactic Educational .MOV File. Muun muassa Kalifornian autiomaahan maalatut mustavalkoiset valokuvakalibraatiotestikuviot määrittävät, kuinka tarkasti lennokit voivat havaita kohteita ilmasta kultakin korkeudelta. Mikä tahansa, mikä on näiden kalibraatiokuvien resoluutioyksikköä pienempää jää näkymättömäksi. Steyerl ironisesti ehdottaa keinoksi pienemmäksi kuin pikselin, yhden jalanmitan neliön, kokoiseksi muuttumista, jos haluaa tulla yhtä näkymättömäksi kuin yli viisikymmentävuotias nainen. Omat kasvot tulee kadottaa näkyviltä, jos vihollinenkaan ei suostu näyttämään kasvojaan.

Ratkaisuna konflikteihin voisi toimia jonkinlainen mutuaaliselle tunnustamiselle perustuva maailmanvaltio, jota Alexander Wendt artikkelissaan “Why a World State Is Inevitable” kuvaa. Muutos valtioyksiköille perustuvan maailman materiaalisissa olosuhteissa eli tuhoamiseen tarkoitetun teknologian kehittymisessä yhä pidemmälle tuhovoimassaan tekee valtioista kuin munankuoria. Valtiot eivät pysty enää takaamaan kansalaistensa turvallisuutta, kun ydinasein ja muin teknologisesti kehittynein asein toteutetut iskut voivat saada kerralla aikaan ääretöntä tuhoa. Wendtin mukaan valtioiden on aseteknologian kehityksen vuoksi rationaalista luovuttaa suvereniteettinsa, johon väkivallan territoriaalinen monopoli olennaisesti kuuluu, maailmanvaltiolle. Sodankäynnin muuttuessa yhä kasvottomammaksi on kuitenkin luultavampaa, että pitkälle kehittynyttä aseteknologiaa hallussaan pitävät valtiot tulevat integroimaan muita valtioita itseensä puolustusyhteistyön kautta, kun muiden valtioiden pelko aseteknologisen hegemonin iskuista on suuri. Hegemoni, kuten Yhdysvallat, integroi muita valtioita itseensä ja teknologinen kehitys ei johda globaaliin multipolaariseen yhteistyöhön. Pikseliä pienemmäksi muuttuminen vaikuttaa siis parhaalta mahdolliselta keinolta yhä helpottuvassa sodankäynnissä, jos haluaa välttyä kauko-ohjatun kasvottoman lennokin iskulta.

Vaikuttaa, että ihmisten pikseleiksi loppuelämäkseen naamioituminen on todennäköisempää kuin progressiivinen globaali sosiaalinen oppiminen. Konfliktien hallintaan pikseliksi muuttuminen ei kuitenkaan tuo lopullista ratkaisua. Vaaditaan toisen kohtaamista kasvotusten ja jonkinlaisen globaalin etiikan luomista. Vastauksia on tullut filosofian ja taiteen aloilta, muttei niin kutsutulta reaalipolitiikalta. On varmaankin parasta muistaa aseet ja unohtaa ihmisyys niin kauaksi aikaa kunnes ihmissilmät tuijottavat maanpinnalta takaisin.

Vivi Säiläkivi
Kirjoittaja on Helsingin yliopistossa opiskeleva fatalisti

Aloituskuva: Apaimages/Mohammed Asad

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s