Pohjoismainen yhteistyö muuttuvassa ympäristössä

Pohjoismaista yhteistyötä voidaan kuvata feenikslintuilmiöksi. Feenikslintu on alun perin muinaisen Egyptin mytologiassa tulilintu, joka kuoltuaan syntyy uudelleen kolmen päivän kuluttua. Pohjoismainen yhteistyö on aina kriisien ja epäonnistumisten jälkeen lähtenyt uuteen nousuun. Pohjoismaista yhteistyötä on myös usein kuvattu menestystarinana. Ymmärtääksemme miten pohjoismainen yhteistyö on muotoutunut, on hyvä tutustua tapahtumiin, joita voisi luonnehtia epäonnistumisiksi.

Epäonnistumiset ovat olleet sekä suuria että pieniä. Niihin kuuluivat neuvottelut pohjoismaisesta puolustusunionista 1948–49 sekä suunnitelmat pohjoismaisesta talousyhteisöstä (NORDEK) 1960-luvulla. Näistä vastoinkäymisistä huolimatta pohjoismainen feenikslintu nousi tuhkasta. Pohjoismaiden neuvosto perustettiin vuonna 1952 puolustusunionin neuvottelujen jälkeen. Ministerineuvosto perustettiin 1972 ja moni NORDEK:in osa-alueista toteutettiin 1970-luvulla. Suunnitelmat pohjoismaisesta yhteisestäsatelliitista eivät kariutuneet täysin: neuvottelujen pohjalta syntyi Nordisk Film & TV Fond vuonna 1989. 

Kuva1
Kuva: Creative Commons

Kylmän sodan arka tasapaino

Suomelle pohjoismainen yhteisyö toimi ulkopolitiikassa kylmän sodan aikana vastapainona Paasikivi-Kekkos-linjalle. Toisen maailman sodan jälkeen lännessä epäiltiin, että Suomesta olisi kehittymässä itäblokin maiden kaltainen kansandemokratia. Stalinin kuoltua Suomi pääsi osallistumaan pohjoismaiseen yhteistyöhön ja siitä syntyi yksi Suomen ulkopolitiikan tärkeimmistä pilareista. Neuvostoliiton hajoaminen johti Suomen tiukan ulkopoliittisen linjan avautumiseen. Sekä Suomi että Ruotsi käänsivät katseensa Eurooppaan. Suomen ja Ruotsin liittyminen EU:hun oli yksi suurimmista haasteista yhteistyölle kautta aikojen.

Pohjoismaiden yhteistyön viralliset instituutiot pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto ovat tavoitelleet uutta roolia Euroopan integraation varjossa. EU edustaa kaikkea mitä pohjoismainen yhteistyö oli ollut: rauhaa, hyvinvointivaltiota sekä taloudellista että poliittista integraatiota. Yhteistä pohjoismaista ääntä on vaikea löytää EU:ssa. Vaikka yhdistäviä asioita on monia, niin useasti Pohjoismaat ovat päätyneet eri ratkaisuihin. Kysymys kuuluu, voivatko Pohjoismaat instituutioineen olla jatkossa varteenotettava tekijä kansainvälisellä areenalla?

Kuva2
Kuva: Johannes Jansson/norden.org

Pohjoismaat kansainvälisillä kentillä

Pohjoismaat ovat pitkään tehneet yhteistyötä kansainvälisissä järjestöissä, esimerkiksi UNESCO:ssa ja ILO:ssa. Pohjoismaat hakevat vuorotellen paikkaa YK:n turvallisuusneuvostosta. Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto eivät näissä kuvioissa ole läsnä. Pohjoismaisessa yhteistyössä EU-asiat ovat pitkään loistaneet poissaoloillaan.

Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi istunnossaan Helsingissä 2017 uuden kansainvälisen strategian vuosille 2018–2022. Strategiassa panostetaan erityisesti kolmeen alueeseen: Itämeri, arktinen alue ja EU. Samalla nostetaan esille Pohjoismaiden neuvoston halu lisätä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä, jota perustellaan sillä, ettei pohjoismainen puolustusyhteistyö uhkaa ketään. Pohjoismaiden neuvosto on strategiansa myötä todistanut, että on olemassa poliittinen halu yhteispohjoismaiselle äänelle kansainvälisillä kentillä.

Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto ovat perinteisesti pysyneet ulko-, turvallisuus-, ja puolustuspolitiikan ulkopuolella. Syynä tähän on ollut kylmän sodan arkaluonteinen kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä. Pohjoismaiden instituutioilla voisi olla enemmän sanottavaa ulkopoliittisissa kysymyksissä. Ulkopoliittista yhteistyötä tehdään edelleen eniten ulkoministeritasolla ja puolustusyhteistyö hoidetaan NORDEFCO:ssa, puolustusministerien välillä. Neuvostossa ja ministerineuvostossa toiminta jatkuu perinteisissä puitteissa kuten hyvinvointipolitiikassa, koulutusyhteistyössä sekä rajaesteiden purkamisessa.

Parlamentaarinen demokratiavaje?

Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto johtaa ja koordinoi neuvoston elinten työtä, huolehtii yleisistä poliittisista ja hallinnollisista kysymyksistä sekä laatii työohjelman ja budjetin. Samalla puheenjohtajisto käsittelee yhä enemmän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyviä jäsenehdotuksia, koska näille kysymyksille ei ole varsinaista valiokuntaa. Täten voidaan päätellä, että on olemassa eräänlainen parlamentaarinen demokratiavaje. Pohjoismaiset ministerit tapaavat jo eri kokoonpanoissa keskustelemaan ulko-, turvallisuus-, ja puolustusasioista mutta maiden parlamentaarikoilla ei ole virallista valiokuntaa, jossa näistä asioista voisi käydä keskustelua.

Euroopan parlamentissa on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivali0kunta, joka luo parlamentaarikoille keskustelufoorumin näissä asioissa. Valiokunta antaa EU:n puolustuspolitiikalle parlamentaarisen legitimiteetin ja valiokunnan merkitys korostuu EU:n puolustusulottuvuuden roolin kasvaessa. Euroopan parlamentin puheenjohtajiston, tai Suomen eduskunnan puhemiesneuvoston, toimenkuvaan ei kuulu ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset kysymykset. Tällaisen valiokunnan perustaminen ei ehkä ole ainoa oikea ratkaisu Pohjoismaiden neuvostolle, mutta näiden asioiden miettiminen lienee välttämätöntä.

Pohjoismaisen yhteistyön renessanssi

Pohjoismainen yhteistyö on jo nyt kokenut uuden synnyn. Viimeisimmässä mielipidekyselyssä (syksy 2017) tuli selväksi, että yli 90 % Pohjoismaiden kansalaisista pitää pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Merkittävimmäksi osaksi yhteistyötä nousi selvästi puolustus- ja turvallisuuskysymykset. Vaikka pohjoismainen yhteistyö on näinkin suosittua, harva kansalainen on kuitenkaan kuullut Pohjoismaiden neuvostosta tai ministerineuvosta. 1990-luvulla nämä instituutiot joutuivat puolustamaan pohjoismaista yhteistyötä eurooppalaistumisen huumassa. Nyt, pohjoismaisen yhteistyön suosion kasvaessa, on pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston vastattava haasteeseen.

Onko pohjoismainen feenikslintu noussut tuhkasta ja jättänyt pohjoismaiset instituutiot taakseen? Vai odotammeko edelleen uutta nousua, jossa pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto voivat olla merkityksellisessä roolissa muuttuvassa maailmassa? Pohjoismaisen yhteistyön epäonnistumisista ei voi ainoastaan syyttää kylmän sodan kaksinapaista järjestelmää tai pohjoismaiden toisistaan erottuvia kansainvälisiä valintoja. Pohjoismaisen integraation ja yhteistyön suurin este menneisyydessä on ollut poliittisen halun puute. Pohjoismainen feenikslintu nousee tuhkasta laulaen uutta, ennekuulematonta lauluaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Pohjoismaiden neuvostolla ja ministerineuvostolla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää toimintaansa ja ryhtyä vaikuttamaan uusilla urilla.

Matilda af Hällström
Kirjoittaja on Pohjoismaiden neuvoston neuvonantaja Brysselissä

Aloituskuva: Johannes Jansson/norden.org

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s