Uudelleensijoittaminen – kestävä ratkaisu pakolaiskriisiin?

Uudelleensijoittamisesta puhutaan, kun pakolaisstatuksen saanut henkilö siirretään kolmannesta maasta EU:n jäsenmaahan. Tällöin oikeudellisesti pakolaisstatuksen saanut henkilö valitaan siirrettäväksi jo ennen muuttoaan uuteen asuinmaahan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että tänä vuonna uudelleensijoittamisen tarpeessa olevia henkilöitä on lähes 1,20 miljoonaa. Uudelleensijoittamisen tarve on kasvanut muuttoliikkeiden laajentuessa, etenkin pakolaiskriisien myötä. Silti uudelleensijoittamisen mahdollisuudet tunnustetaan EU:n jäsenmaiden kesken hyvin vaihtelevasti ja erot ovat jäsenmaiden kesken kasvaneet vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä. Jatka lukemista

Mainokset

Kolme tapaa osoittaa tukensa syyrialaisille

Syyrian tragedia on aikamme suurimpia. Aleppon pommitukset tappavat satoja siviilejä, ja pakotiet ovat tukossa. Vangittujen toisinajattelijoiden olosuhteet muistuttavat Human Rights Watchin mukaan keskitysleiriä: ruoaksi riittää leivänpalanen päivässä, ja kidutus on unta yleisempää. Kadut täyttyvät pelosta ja kuolemasta.

Yksi läheisistä ystävistäni on kotoisin Syyriasta. Hän pääsi pakenemaan Eurooppaan veneellä ja on nyt aloittanut valtio-opin maisteriopinnot tasokkaassa yliopistossa Berliinissä. Tuska ei ole poissa, mutta toivo on palannut. Vierailin hänen luonaan syksyllä 2016. Laitoimme ruokaa, kuuntelimme syyrialaista musiikkia ja keskustelimme pitkälle yöhön siitä, mitä ihmiset Syyrian ulkopuolella voisivat tehdä osoittaakseen tukensa konfliktista kärsiville. Ystäväni piti etenkin kolmea keinoa erityisen tärkeinä.

photojournalism-portfolio-35
Kuva: Johannes Laaksonen

1) Taistele sotaa vastaan levittämällä tietoa. Tämä keino saattaa tuntua tehottomalta: sosiaalisen median tykkäykset tuskin ratkaisevat valtavaa konfliktia. Ystäväni kuitenkin kertoi, miten paljon epätoivoisessa tilanteessa tai pakomatkalla tuo toivoa se, että joku osoittaa sympatiaa. Se, että ihmiset ymmärtävät tilannettasi, että siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Se, että Suomessa saakka välitetään tuntemattomista, järjestetään mielenosoituksia ja kansalaispainetta hirmutekoja vastaan. Pienetkin toivon kipinät ovat tärkeitä.

2) Lahjoita heikoimmille. Monet avustusjärjestöt pitävät huoltoreittejä Syyriaan auki ja tarjoavat helpotusta tuskaan esimerkiksi ruoka- ja lääkeavun keinoin. Pienetkin lahjoitussummat ovat merkityksellisiä työn turvaamiseksi.  Esimerkiksi Punainen Risti toimii Syyriassa. Lahjoittaa voi rahan lisäksi omaa osaamistaan: esimerkiksi lääkärit ja psykologit ovat auttaneet konfliktin uhreja videokonsultoinnin avulla.

photojournalism-portfolio-10
Kuva: Johannes Laaksonen
photojournalism-portfolio-11
Kuva: Johannes Laaksonen


3) Auta heitä, jotka ovat lähellä. Suomeen saapuneet pakolaiset tarvitsevat apua tehdäkseen Suomesta kotinsa. Se ei ole helppoa, etenkään siksi, että esimerkiksi Alepposta kotoisin olevat kärsivät päivittäin, vaikka olisivat itse päässeet ulos sodan labyrintista. Ystäväni kuuli isänsä kuolleen pommituksissa ennen mahdollisen perheenyhdistämisen etenemistä. Toivo yksinäisen, peloissaan olevan äidin tuomisesta Saksaan kuitenkin elää. Kipua on monenlaista: surua Aleppossa kuolleiden läheisten vuoksi, ahdistusta Aleppossa elävien läheisten vuoksi. Yksinäisyyttä. Tuskaa vastaan voi taistella inhimillisyydellä, lämmöllä ja ymmärryksellä kanssaihmisiä kohtaan – etenkin niitä, jotka kulkevat vieraassa maassa yksin.

Sosiaalisen median aikakautena epätoivo tulee lähemmäs kuin aiemmin. Näemme päivittäin videoita pommituksista ja kärsivistä syyrialaisista, kuolemaa pelkäävien haastatteluita. On tärkeää, että tiedämme. Samaan aikaan olemme kaukana ja neuvottomia. On todennäköistä, että sinä et yksin voi pelastaa maailmaa, ja se kannattaa hyväksyä. Riittämättömyydessä rypeminen ei auta ketään. Uskon kuitenkin, että tehtävämme on edesauttaa edes hieman parempaa maailmaa edes niille, jotka ovat lähellä meitä. Jokainen meistä voi tehdä osansa omalla tavallaan.

Alviina Alametsä
VTK, Maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistossa

Kaikki kuvat: Johannes Laaksonen

Vieraskynä: Emme suostu pelkäämään

Jatkuvan Syyrian sisällissodan, maassa vellovan kuivuuden ja muiden sotien myötä Eurooppaan suuntaa valtava määrä ihmisiä, jotka pakenevat kotimaissaan vallitsevaa hillitöntä väkivaltaa ja elinkeinojen katoamista. Näiden ihmisten matka Eurooppaan on kaikkea muuta kuin helppo. Matkan varrella ihmisiä kuolee ravinnon puutteeseen tai muuten vain surkeisiin olosuhteisiin. Valtava määrä pakenevia ihmisiä myös menettää  henkensä hukkumalla, sillä he pakkaavat pienet, heiveröiset veneet täyteen matkustajia. Ihmiset kärsivät hätää.

On siis ihmeellistä, miten heidän päästyään Eurooppaan ja saatuaan turvapaikan heihin kohdistuu valtavasti epäluuloja ja rasismia. Esimerkiksi Suomessa turvapaikanhakijoita kantavaa bussia päin heitettiin polttopullo ja suomalainen mies pukeutui Ku Klux Klanin kaapuun. Ovatko ihmiset oikeasti näin julmia vai eikö heillä yksinkertaisesti ole vain tietoa näiden ihmisten taustoista? Monet sanovat, että ihmisiä ei tulisi päästää maahamme, sillä raiskausten määrä on lisääntynyt pakolaiskriisin myötä. Kuuluisiko siis miljoonat ihmiset lähettää takaisin kotimaahansa kuolemaan sisällissodan julmuuksiin ja köyhyyteen sen takia, että joukko idiootteja on raiskannut naisia Euroopassa? Entä annetaanko Euroopassa tosiaan periksi pelolle Isisiä kohtaan? Tätähän terroristiryhmät nimenomaan tahtovat edistää, pelkoa. Mielestäni paras ase Isisiä vastaan on rohkeus ja pelottomuus. Jos riistämme heiltä heidän suurimman aseensa, on Isis heti paljon pienempi uhka.

Luulevatko ihmiset oikeasti, että toiset lähtevät pitkälle, rankalle matkalle pois kotimaastaan ilman varmaa päämäärää vain sen takia, että he saisivat pienen toimeentulorahan Suomen Kelalta. Minä en usko. Ironista on, että Suomestakin on lähtenyt valtavat aallot maahanmuuttajia Amerikkaan. Nämäkin ihmiset olivat nuoria miehiä, tosin he lähtivät pelkästään töiden ja rahan perässä. Uskon, että se, mitä ihmiset kokevat turvapaikanhakijoita kohtaan on pelkoa. Se on pelkoa tuntematonta uhkaa kohtaan, josta ihmiset eivät ymmärrä mitään. Pelko ja epäluulot puretaan ainoalla tavalla, mitä ihmiset keksivät, väkivallalla ja sorrolla.

Kuten Paleface laulaa: ”Voi teitä nahkapäät, emme suostu pelkäämään.” Meidän ei tulisi antaa periksi pelolle tuntematonta ja meitä vaarallisilta pakolaisilta suojaavia katupartioita kohtaan. Jos pystymme tekemään tällaiset katupartiot naurunalaisiksi huumorin keinoin, pystymme myös voittamaan rasismin ja epäluulot.

Oskari Miettunen
Opiskelija
Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Teksti on julkaistu kirjoittajan luvalla

Teksti on kirjoitettu osana Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion historian “kansainväliset suhteet”-kurssia. Opiskelijoita pyydettiin pohtimaan jotakin nykypäivän kansainvälistä ilmiötä, joka huolestuttaa suomalaisia nuoria. Tehtävänä oli kirjoittaa asiasta lukiolaisen näkökulma ja tuoda nuorten ajatuksia kuuluviin. Julkaistu teksti valittiin ryhmän parhaaksi, koska se herättää ajatuksia siitä, miksi pelkäämme ja mitä pelko saa ihmiset tekemään. Kurssia ohjasi FAIA:n hallituksen tiedotuskoordinaattori Lara osana aineenopettajan opintoihin kuuluvaa opetusharjoittelua.

Kuva: Oona Lohilahti